sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Sain sen mitä tarvitsin!


Olin muutaman päivän lisäpäivillä Lapualla. Oma olo alkoi mennä siihen pisteeseen, että tajusin olevan aika lähteä paikkaan mistä tiesin saavan apua. Samana iltana kun olin mennyt lisäpäiville sain vertaistukea juuri siihen mihin sitä tarvitsin. Mulle tuli todella hyvä ja toisaalta myös epätodellinen olo. Miten voi olla todellista, että se asia minkä kanssa olen nyt tehnyt surutyötä ja mikä ajoi minut lisäpäiville on myös jonkun toisen peili. Sain vertaistukea henkilöltä joka on kokenut saman kuin minä, mutta omalla tavallaan. Hän ymmärsi minua heti ja meillä oli pitkä keskustelu. Olen todella kiitollinen tästä kokemuksesta, sillä se antoi mulle voimaa jatkaa eteenpäin.

Vertaistuki on kyllä mulle isoin juttu. Tietää ettei ole yksin ja että ympärillä on ihmisiä jotka ymmärtävät minua. Voin avoimesti ja rehellisesti puhua itsestäni. Kerroin muutamille siellä mitä kaikkea olen käynyt nyt läpi elämässäni viimeisten kuukausien aikana ja sain palautetta että olen vahva nainen. Ehkä mä sitten olen, mutta mun on ollut pakko tehdä ratkaisuja elämässäni jotta pääsen eteenpäin toipumisessa. Muuten olisin jäänyt vain paikolleni junnaamaan ja voinut henkisesti huonosti. Onhan ne ratkaisut tuonut mukanaan surutyön joka vie aikansa. Mutta vertaistuen avulla pääsen eteenpäin toipumisessa.

Pääsin myös katsomaan hoidossa olevien potilaiden läheiskohtaamisen. Edellisen kerran kun olin läheiskohtaamisessa se oli omani vuosi sitten. Nyt siinä oli läsnä eri tavalla kun itsellä jo vuosi raittiutta takana. Eniten kohtaamisessa nosti tunteita pintaan miten lapset ovat kokeneet vanhempansa juomisen. Minulle nousi tunteet pintaan siitä, kun mietin millainen äiti olen ollut juovaan aikaan. Kuinka tunnekylmä minusta tuli ja olisin ollut valmis luopumaan äitiydestä. Mietin miltä mun pojasta mun juominen on tuntunut. Hän oli lähes seitsemän vuotias kun lopetin juomisen, mutta kyllä sen ikäinen tajuaa tilanteen paljon paremmin kuin itse luulee hänen tajuavan.

Poikani on varmasti tuntenut itsensä hylätyksi kun lukemattomat kerrat käskin hänen mennä huoneeseensa leikkimään, että saan olla rauhassa rakkainpani, punkun kanssa. Join avoimesti kotona ja usein niin että olin poikani kanssa kaksin. Miltä hänestä on tuntunut kun äidillä on usein punkkulasi nenän alla. Hänellä olisi asiaa, hän haluaisi että leikin ja touhuan hänen kanssaan..mutta minä ajan hänet pois luotani. Olen kyllä paikalla mutta en todellakaan läsnä! En minä sitä miettinyt miltä se pojastani tuntuu! Kunhan sain olla omassa rauhassa ja juoda.. näin toimii alkoholisti!

Nyt poikani on saanut äidin joka on läsnä. Oma toipumiseni viimeisen vuoden aikana on tietenkin vienyt multa aikaa, enkä ole ollut niin läsnä pojalleni kun olisin halunnut, mutta enää äidillä ei ole ollut punkkulasia nenän alla. Joka päivä haluan olla yhä enemmän läsnä ja kun poika on pois luotani on ikävä kova. Olen saanut tunteeni ja äitiyden halun takaisin raittiuden myötä! Kuinka ihanalta se tuntuukaan, olla niin ihanan pojan äiti ja näyttää hänelle kuinka hän on mun elämän tärkein!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Onnettomasta onnelliseksi..

Aikamoisten henkisesti rankkojen asioiden läpi sitä on taistellut, että voin tänään sanoa olevani onnellinen. Paljon menetyksiä ihmissuht...