keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Alistuin!


Kuinka kiitollinen voi olla siitä, että elämässä on paikka mikä tuntuu kodilta. Siellä on ihmisiä jotka ymmärtävät sua ja keiden kanssa on hyvä olla. Mulle tämä paikka on punainen tupa Vasunmäellä.

Kun mietin menneisyyttäni niin ei mulla ole ollut sellaista turvapaikkaa mihin mennä ja missä on hyvä olla. Monilla tällainen paikka on omien vanhempien luona. Alkoholisti perheessä se on mahdotonta.

Olen aiemmin kertonut että olen tehnyt nyt surutyötä. Siihen sisältyy viha, katkeruus, ristiriitaisuus, suru.... kaikkea sitä kohtaan jota olen kokenut. Alkoholismi ja uskonto ovat aikamoinen yhtälö. Olen elänyt koko elämäni tiettyjen sääntöjen mukaan ja samalla vetäny alkoholistiperheen roolia. Se teki musta hyvin epävarman, huonolla itsetunnolla varustetun, alistuvan ja hyväksyntää hakevan ihmisen.

Menin nuorena naimisiin, mikä silloin tuntui oikealta vaihtoehdolta. 12 vuoteen mahtuu paljon ylä- ja alamäkiä, mutta näin jälkikäteen ajatellen ainakin viimeiset 5 vuotta tuosta liitosta oli jo kulissien ylläpitoa. Olin alistuva vaimo, sillä mut oli opetettu siihen. Hoidin yksin kotityöt, välttelin ristiriitoja ja annoin miehelle kun hän halusi, vaikka en itse olisi halunnut! Nyt vasta eron jälkeen olen todella tajunnut kuinka alistuin!!

Vuonna 2014 sairastuin alkoholismiin kun aloin hakemaan alkoholista helpotusta rankkaan arkeen. Mutta siellä taustalla oli jo paljon ahdistusta, epävarmuutta, masennusta lapsuudesta ja nuoruudesta. Teinistä asti jo alkoholi maistui mulle mutta noin kymmenen vuotta meni ennenkuin sairastuin. Henkinen pahaolo vain lisääntyi, mikään ei tuntunut miltään... kaikki hyvä tuntui mahdottomalta!
Vuosi sitten sain avun tähän tuskaan punaisesta tuvasta Vasunmäellä. Mun silmät avautu tähän kaikkeen mitä olen kokenut. Ja sitten alkoi kipuilu! Nyt mulla on hyvä ja vapautunut olo, ettei mun tarvi alistua enää ja ne ihmiset jotka on mua alistanu ei kuulu enää mun elämään. Mä oon muuttunut ja tiedän että monien mielestä mun ratkaisut ovat olleet shokki. Kun erosin uskonnosta sain paskaa niskaan siitä että teen elämäni virheen. Mutta muiden mielipiteillä ei ole merkitystä ja mä tiedän mikä on totuus mun elämästä. Kuten sanoin, kulissit on ollu hyvin pystyssä, mutta pari kuukautta sitten ne kaatui!

Kaikesta huolimatta nämä kokemukset ovat kasvattaneet mua ja tehneet musta sen mikä olen nyt. Mun ympärillä on ne ihmiset jotka hyväksyy mut sellaisena kun olen ja keiden kanssa mulla on hyvä olla. Tällä hetkellä niitä ei ole montaa, mutta toivottavasti jonain päivänä..
Vielä joudun tekemään itseni kanssa töitä, vie aikansa toipua tästä kaikesta! Koitan luottaa tulevaan ja olla avoimin mielin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Onnettomasta onnelliseksi..

Aikamoisten henkisesti rankkojen asioiden läpi sitä on taistellut, että voin tänään sanoa olevani onnellinen. Paljon menetyksiä ihmissuht...