lauantai 13. tammikuuta 2018

Tytär-äitisuhde muuttui..


Kun toipumiseni etenee ja silmät avautuu näkemään asioita eri tavalla kuin ennen, syntyy kipuilua. Helposti ajattelee, että miksi juuri mulle on käynyt näin. Mutta se kipuilu tarvitsee kohdata ja käydä läpi. Ne tunteet mitä tulee, pitää antaa tulla, hyväksyä ja antaa mennä. Se on aikaa vievä prosessi, mulla näiden asioiden käsittelyssä on mennyt jo lähes vuosi..nyt huomaan että olen päässyt eteenpäin, mutta polku on ollut henkisesti rankka.

Aiemmassa blogissa (Tytär-äitisuhde) kerroin kuinka äiti on ollut mulle aina läheinen, tuki ja turva. Mutta tämän vuoden aikana kun olen alkanut toipumaan, yhtäkkiä kaikki on muuttunut. On tuntunut, että se äiti joka mulla on ollut, ei ole enää sama. Hän ei ymmärrä mua ja mun ajatuksia kun yritän kertoa hänelle miltä musta asiat tuntuu tai miten nyt koen menneisyyteni. Ihan kuin en saisi tuntea niinkuin tunnen. Mulla ei ollut enää turvallinen olo vaan ahdistava. Tuntui ettei mun toipumista hyväksytä. Aloin näkemään kuinka sairas läheisriippuvuus suhde mulla ja äidilläni on ollut ja halusin irrottautua siitä.

Ennenkuin raitistuin ja sain ymmärryksen itseeni alkoholistina, tunsin vihaa isääni kohtaan. Mutta perushoidossa se viha muuttui enimmäkseen suruksi. Nyt ymmärsin miksi hän juo ja miksi se on kaiken muun edellä.
Mutta kun tajusin kuinka läheisriippuvainen äitini on ja miten hän on omalla toiminnallaan vaikuttanut mun elämään nousi uusi vihan tunne. Tajusin kuinka mua on alistettu ja kuinka olen elänyt miellyttäen äitiäni, mulla ei ole ollut omaa tahtoa. Tähän vielä yhdistetään se, että koitetaan elää uskonnollisen vakaumuksen mukaan. Mua alkoi ahdistaa kaikki mitä olin kokenut. Tajusin että mulla ei ole omaa tahtoa elää sen vakaumuksen mukaan missä olin ikäni ollut. Olin siinä mukana lähinnä toisten mieliksi.

En pystynyt enää jatkaa sitä elämää missä olin ollut mukana. En halunnut että kukaan painostaa mua tai sanoo miten mun pitäisi elää. Mulle alkoi tulla oma tahto, halu elää niin kuin musta tuntuu hyvältä, vapaus!
Sillä että haluan elää vapaana, ilman että mua alistetaan elämään tiettyjen sääntöjen mukaan on ollut hintansa. Kuten olen jo kertonutkin, erosin uskonnosta ja menetin sen vuoksi läheisiä ympäriltäni. Enää en ole tekemisissä äitini enkä veljieni kanssa. Mulla ei ole enää sitä perhettä johon synnyin.

Vaikka tiesin, että mun ratkaisu johtaa siihen, että olen läheisilleni kuin kuollut, halusin silti tehdä sen. Jos en olisi sitä tehnyt, olisin taas elänyt toisia miellyttäen ja kipuiluni olisi jatkunut. Elämässä joutuu tekemään valintoja, välillä niillä on kova hinta. Kyllä musta tuntuu pahalta että mulla ei ole enää äitiä. Mutta mun ja äidin suhde ei ole koskaan ollut terve, eikä siitä koskaan voi tulla. Olen ottanut nyt sen ajatusmallin tähän tilanteeseen, että elä ja anna elää. Minä elän omaa elämääni ja ymmärrän sen että äitini ei sitä hyväksy, mutta enää hän ei pysty mun elämään vaikuttaa. Ja että hän elää omaa elämäänsä.

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Sain sen mitä tarvitsin!


Olin muutaman päivän lisäpäivillä Lapualla. Oma olo alkoi mennä siihen pisteeseen, että tajusin olevan aika lähteä paikkaan mistä tiesin saavan apua. Samana iltana kun olin mennyt lisäpäiville sain vertaistukea juuri siihen mihin sitä tarvitsin. Mulle tuli todella hyvä ja toisaalta myös epätodellinen olo. Miten voi olla todellista, että se asia minkä kanssa olen nyt tehnyt surutyötä ja mikä ajoi minut lisäpäiville on myös jonkun toisen peili. Sain vertaistukea henkilöltä joka on kokenut saman kuin minä, mutta omalla tavallaan. Hän ymmärsi minua heti ja meillä oli pitkä keskustelu. Olen todella kiitollinen tästä kokemuksesta, sillä se antoi mulle voimaa jatkaa eteenpäin.

Vertaistuki on kyllä mulle isoin juttu. Tietää ettei ole yksin ja että ympärillä on ihmisiä jotka ymmärtävät minua. Voin avoimesti ja rehellisesti puhua itsestäni. Kerroin muutamille siellä mitä kaikkea olen käynyt nyt läpi elämässäni viimeisten kuukausien aikana ja sain palautetta että olen vahva nainen. Ehkä mä sitten olen, mutta mun on ollut pakko tehdä ratkaisuja elämässäni jotta pääsen eteenpäin toipumisessa. Muuten olisin jäänyt vain paikolleni junnaamaan ja voinut henkisesti huonosti. Onhan ne ratkaisut tuonut mukanaan surutyön joka vie aikansa. Mutta vertaistuen avulla pääsen eteenpäin toipumisessa.

Pääsin myös katsomaan hoidossa olevien potilaiden läheiskohtaamisen. Edellisen kerran kun olin läheiskohtaamisessa se oli omani vuosi sitten. Nyt siinä oli läsnä eri tavalla kun itsellä jo vuosi raittiutta takana. Eniten kohtaamisessa nosti tunteita pintaan miten lapset ovat kokeneet vanhempansa juomisen. Minulle nousi tunteet pintaan siitä, kun mietin millainen äiti olen ollut juovaan aikaan. Kuinka tunnekylmä minusta tuli ja olisin ollut valmis luopumaan äitiydestä. Mietin miltä mun pojasta mun juominen on tuntunut. Hän oli lähes seitsemän vuotias kun lopetin juomisen, mutta kyllä sen ikäinen tajuaa tilanteen paljon paremmin kuin itse luulee hänen tajuavan.

Poikani on varmasti tuntenut itsensä hylätyksi kun lukemattomat kerrat käskin hänen mennä huoneeseensa leikkimään, että saan olla rauhassa rakkainpani, punkun kanssa. Join avoimesti kotona ja usein niin että olin poikani kanssa kaksin. Miltä hänestä on tuntunut kun äidillä on usein punkkulasi nenän alla. Hänellä olisi asiaa, hän haluaisi että leikin ja touhuan hänen kanssaan..mutta minä ajan hänet pois luotani. Olen kyllä paikalla mutta en todellakaan läsnä! En minä sitä miettinyt miltä se pojastani tuntuu! Kunhan sain olla omassa rauhassa ja juoda.. näin toimii alkoholisti!

Nyt poikani on saanut äidin joka on läsnä. Oma toipumiseni viimeisen vuoden aikana on tietenkin vienyt multa aikaa, enkä ole ollut niin läsnä pojalleni kun olisin halunnut, mutta enää äidillä ei ole ollut punkkulasia nenän alla. Joka päivä haluan olla yhä enemmän läsnä ja kun poika on pois luotani on ikävä kova. Olen saanut tunteeni ja äitiyden halun takaisin raittiuden myötä! Kuinka ihanalta se tuntuukaan, olla niin ihanan pojan äiti ja näyttää hänelle kuinka hän on mun elämän tärkein!

keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Alistuin!


Kuinka kiitollinen voi olla siitä, että elämässä on paikka mikä tuntuu kodilta. Siellä on ihmisiä jotka ymmärtävät sua ja keiden kanssa on hyvä olla. Mulle tämä paikka on punainen tupa Vasunmäellä.

Kun mietin menneisyyttäni niin ei mulla ole ollut sellaista turvapaikkaa mihin mennä ja missä on hyvä olla. Monilla tällainen paikka on omien vanhempien luona. Alkoholisti perheessä se on mahdotonta.

Olen aiemmin kertonut että olen tehnyt nyt surutyötä. Siihen sisältyy viha, katkeruus, ristiriitaisuus, suru.... kaikkea sitä kohtaan jota olen kokenut. Alkoholismi ja uskonto ovat aikamoinen yhtälö. Olen elänyt koko elämäni tiettyjen sääntöjen mukaan ja samalla vetäny alkoholistiperheen roolia. Se teki musta hyvin epävarman, huonolla itsetunnolla varustetun, alistuvan ja hyväksyntää hakevan ihmisen.

Menin nuorena naimisiin, mikä silloin tuntui oikealta vaihtoehdolta. 12 vuoteen mahtuu paljon ylä- ja alamäkiä, mutta näin jälkikäteen ajatellen ainakin viimeiset 5 vuotta tuosta liitosta oli jo kulissien ylläpitoa. Olin alistuva vaimo, sillä mut oli opetettu siihen. Hoidin yksin kotityöt, välttelin ristiriitoja ja annoin miehelle kun hän halusi, vaikka en itse olisi halunnut! Nyt vasta eron jälkeen olen todella tajunnut kuinka alistuin!!

Vuonna 2014 sairastuin alkoholismiin kun aloin hakemaan alkoholista helpotusta rankkaan arkeen. Mutta siellä taustalla oli jo paljon ahdistusta, epävarmuutta, masennusta lapsuudesta ja nuoruudesta. Teinistä asti jo alkoholi maistui mulle mutta noin kymmenen vuotta meni ennenkuin sairastuin. Henkinen pahaolo vain lisääntyi, mikään ei tuntunut miltään... kaikki hyvä tuntui mahdottomalta!
Vuosi sitten sain avun tähän tuskaan punaisesta tuvasta Vasunmäellä. Mun silmät avautu tähän kaikkeen mitä olen kokenut. Ja sitten alkoi kipuilu! Nyt mulla on hyvä ja vapautunut olo, ettei mun tarvi alistua enää ja ne ihmiset jotka on mua alistanu ei kuulu enää mun elämään. Mä oon muuttunut ja tiedän että monien mielestä mun ratkaisut ovat olleet shokki. Kun erosin uskonnosta sain paskaa niskaan siitä että teen elämäni virheen. Mutta muiden mielipiteillä ei ole merkitystä ja mä tiedän mikä on totuus mun elämästä. Kuten sanoin, kulissit on ollu hyvin pystyssä, mutta pari kuukautta sitten ne kaatui!

Kaikesta huolimatta nämä kokemukset ovat kasvattaneet mua ja tehneet musta sen mikä olen nyt. Mun ympärillä on ne ihmiset jotka hyväksyy mut sellaisena kun olen ja keiden kanssa mulla on hyvä olla. Tällä hetkellä niitä ei ole montaa, mutta toivottavasti jonain päivänä..
Vielä joudun tekemään itseni kanssa töitä, vie aikansa toipua tästä kaikesta! Koitan luottaa tulevaan ja olla avoimin mielin!

torstai 28. joulukuuta 2017

Elämä muuttuu..



Olen viimeiset vuodet aina pelännyt loppu vuotta, sillä olen aina aiemmin ollut loppu vuodesta todella masentunut.. vuosi sitten viimeksi. Mutta tänä vuonna en ole ollut muuta kuin väsyneempi, mikä nyt ei varmaan ole mikään ihme tämän pimeyden keskellä. Mutta se masennus jota aiempina vuosina koin johtui tietenkin mun alkoholismista, silloin vain olin vielä sokea tilanteeseeni.

Toissa päivänä mulle tuli kova itsesääli päälle. Itkin sillä tuntui että musta ei ole yhtään mihinkään, en tiedä mitä haluaisin tehdä työkseni, ettei minusta ole päihdetyöhön tai terapeutiksi. Ja että olen huono äiti, haluaisin olla paljon enemmän äiti pojalleni kuin olen ollut. Tiedän että mun pitäisi olla armollinen itselleni, mutta helpommin sanottu kuin tehty.

Eilen sain kuitenki palautetta eräältä tutulta kun kerroin mun itsesääli kohtauksesta. Hän sanoi että musta tulisi hyvä terapeutti kun puhun rauhallisesti ja selkeästi. Oli tietenkin ihana kuulla positiivista palautetta. Välillä sitä vaan kokee itsensä huonoksi kaikessa. Mutta aika näyttää mikä musta tulee isona. Koitan nyt ottaa rauhallisesti itseni kanssa. Niin paljon tapahtunut suuria muutoksia lyhyessä ajassa.

Ne elämän muutokset joita olen nyt tehnyt parin viime kuukauden aikana vaativat oman surutyönsä. Vaikka ne on ollut hyviä muutoksia mulle ja olen ne halunnut tehdä, niin ei se sitä tarkoita etteikö siinä olisi myös surua. Käytännössä menetin kaiken mitä mulla on ollut kun erosin uskonnosta. Jostain mikä ei tunnu omalta ja missä ei ole hyvä olla täytyy luopua. Sitten voi saada jotain tilalle.

Tunnen myös surua siitä, ettei mulla ole ollut koskaan normaalia suhdetta vanhempiini. Nuorempana äiti oli mulle todella tärkeä ja hänen mielipiteensä ratkaisivat. Kunnes tänä vuonna tajusin kuinka sairas läheisriippuvuus hänellä on ja mulla myös. Mutta minä aloin omaani hoitamaan. Yhtäkkiä välimme muuttuivat, kun äiti ei enää tuntunut tutulta ja turvalliselta. Jos yritin kertoa tunteistani hän sanoi ettei ymmärrä mua. Mulla oli turvaton olo, en tuntenut oloani hyväksi enää. Huomasin että mulla on parempi olla itseni kanssa kun en ole tekemisissä pahemmin äitini kanssa. Minua on auttanut paljon kun olen hoitanut läheisriippuvuuttani. Mutta mun ja äidin suhde ei tule muuttumaan ja enää emme ole ollenkaan tekemisissä.

Tällä hetkellä mun perhe on mun poika. Hän on minulle kaikkein tärkein ihminen. Ja toivon että päivä päivältä olen parempi äiti.
Olen myös saanut elämääni uuden erityisen miehen kenen kanssa mulla on hyvä olla ja ketä rakastan. Päivä kerrallaan eteenpäin elämää joka on sen näköinen kuin minä haluan!

perjantai 8. joulukuuta 2017

Vuosi raittiina..


5.12.17 mulla tuli raittiutta vuosi. Se on mulle tärkeä ja iso asia. Se matka minkä olen nyt kulkenut on ollut kaikkea muuta kuin mitä odotin vuosi sitten. Nyt kun katson taaksepäin elämääni, niin olen elänyt koko ikäni sumussa, alkoholismin varjossa. Tänä vuonna tuo sumu on alkanut hälventyä.

Viimeinen kuukausi on nyt mennyt uuden elämän tilanteen opettelussa. Ensimmästä kertaa elämässäni asun omillani. Se on ollut vapauttava tunne. Voin elää nyt niin kuin musta tuntuu hyvältä. Tietenkin olen oireillut avioerosta, pitkä liitto takana ja on ollut surua ja sekavia tunteita, mutta se kuuluu tähän prosessiin. Sekä on ollut henkisesti raskasta kokea se kohtelu, että olen kuin kuollut monille ihmisille kun erosin uskonnosta. Paljon on ollut ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia. Vie tietenkin aikansa käsitellä omassa mielessä nämä asiat. Mutta kaikesta huolimatta kuitenkin mulla on hyvä olo.

Välillä meinaan unohtaa sen tärkeän asian, että elää tässä hetkessä, päivä kerrallaan. Huomaan, että ajatusmaailmani lähtee siihen vanhaan minään joka meinaa antaa pelolle vallan, joka epäilee itseään, eikä uskalla nauttia siitä hyvästä jota elämässä on.
Onneksi kuitenkin nyt tiedostan tämän ja osaan pysäyttää ajatukseni..palautan itseni tähän hetkeen ja ajattelen ettei mun tarvi tietää kuin se mitä on nyt. Mun tarvii luottaa itseeni ja että olen ansainnut nauttia elämästä.

Olen saanut edun olla mukana viimeiset kolme kuukautta läheisriippuvaisten ryhmässä työkokeiluni myötä ja se on antanut mulle todella paljon. Siellä olen saanut käytyä läpi menneisyyttäni ja vertaistukea. Sieltä olen saanut uusia ajatusmalleja, kuinka käsitellä asioita terveellä tavalla ja kuinka rakentaa uutta ehyttä minää. Ja että on hyvä miettiä missä tuntee olevansa hyvä ja kehua itseään, kasvattaa itsetuntoaan. Luottamus itseensä ja siihen että asiat kyllä järjestyy aina.

Olen kiitollinen siitä etten luovuttanut tämän matkan varrella, mitä tähän vuoteen mahtuu. Pahimpina kipuilu hetkinä olisi ollut helpompi alkaa juomaan ja turruttaa tunteet kuin kohdata ne. Nyt voin hyvillä mielin kiittää raittiista päivästä ja vuodesta! Toipumiseni ja itseni hoitaminen jatkuu edelleen..

keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Ulkopuolinen..


Mulla on oikeastaan koko ikäni ollut ulkopuolinen olo. Lapsesta asti, mikä varmasti johtui siitä, että meidän perhettä katsottiin paheksuvasti isän alkoholismin vuoksi. Olen syntynyt perheeseen, jossa on uskonnollinen vakaumus ja alkoholismia ei katsota hyvällä. Varmasti tämä vakaumus vahvisti kulisseja entisestään. Mutta koska olin kasvanut tässä ympäristössä, en tiennyt mitä muuta voisi olla. Halusin olla toisten mieliksi ja saada hyväksyntää.

Olen kuitenkin elämäni varrella aina välillä kipuillut sen kanssa mihin olen syntynyt ja mihin mut on kasvatettu. Mulle on ollut vaikeaa olla aidosti mukana siinä vakaumuksessa johon kuuluin. Tähän varmasti vaikuttaa se ympäristö jossa kasvoin.
Tänä vuonna erityisesti aloin kipuilla tämän vakaumuksen kanssa. Kun aloin toipumaan ja vähitellen näkemään kuka olen. Minulle tuli yhä voimakkaampana tunne, että en kuulu siihen enää.  Se ei tuntunut omalta, minulle tuli yhä enemmän ulkopuolinen olo ja mietin, etten todellakaan ole siinä mukana toisten mieliksi, jos mulla kerta ei ole sydämestä lähtevää halua siihen. Haluan olla avoin ja rehellinen, joten kerroin läheisilleni miten asian koen ja että eroan tästä uskonnosta. Se oli tietysti heille järkytys, jonka osasin odottaa. Mutta olin vihdoin saanut rohkeutta olla oma itseni ja näyttää sen, mulla itsellä oli hyvä olla. 

Tällä ratkaisulla oli tietenkin seurauksensa joita monet eivät ymmärrä. Kuten se, että en ole enää tekemisissä muiden tähän vakaumukseen kuuluvien ihmisten kanssa. En perheeni ja läheisten kanssa. Tämä on ollut henkisesti raskasta vaikka tiesin mitä tuleman pitää. Nyt olen ulkopuolinen, mutta nyt mulla on hyvä olla.

Olen tehnyt isoja elämän muutoksia parin viimeisen kuukauden aikana. Eronnut 12 vuoden avioliitosta. Eronnut uskonnosta ja samalla irrottautunut vanhemmistani. Mutta nämä ovat minun valintoja, joita mietin pitkään. Monelle ne ovat olleet iso järkytys ja huoli. Mutta mun mielestä jokaisella on oikeus päättää itse omasta elämästään ja tehdä se ratkaisu joka tuntuu itsestä oikealta, eikä elää muiden mieliksi.

perjantai 17. marraskuuta 2017

Toipumiseni polku..


Vuosi sitten huonosti voin
Ei juomisen lopettaminen
tuonut oloa parempaa
Henkinen tuska, paha olla
Ihmettelin mikä vaivaa

Onneksi sain apua oikeaa
Sain ymmärryksen itseeni
Vertaistukea oivaa
Kuukauden hoito muutti elämäni
Antoi eväät jatkaa raittiina
Uutta elämää

Alkoi tästä toipumisen matka
Väsymystä, itseensä tutustumista
Kipuilua, syvissä vesissä olemista
Olin kärsimätön, olisin halunnut
kaiken olevan heti selvää
Tarvitsin kärsivällisyyttä, tyyneyttä
Aikaa itselleni

En kuitenkaan luovuttanut
Hoidin itseäni puhumalla, kirjoittamalla
Olemalla avoin ja rehellinen

Aloin näkemään itseäni uudessa valossa
Huomasin kuinka olin elänyt kaikille muille
Mutten itselleni
Päädyin tekemään isoja muutoksia
Ratkaisuja jotka ei monia miellyttänyt

Sain rohkeutta olla oma itseni
Sellainen joka tänään elää vapaana
Omanlaista elämää raittiina



Tytär-äitisuhde muuttui..

Kun toipumiseni etenee ja silmät avautuu näkemään asioita eri tavalla kuin ennen, syntyy kipuilua. Helposti ajattelee, että miksi juuri m...